sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Frozen -jäälyhty

Ystäväni linkitti minulle erään blogin, jossa oli tehty Frozen -jäälyhty. Meillä oli muutenkin tarkoitus tehdä jäälyhtyjä synttäreille niin otin idean heti käyttöön. Tulostin Elsan kuvan ja leikkasin sen irti. Teippasin kuvan ämpärin reunaan, pää alaspäin, jotta kuva on lyhdyssä oikein päin. Täytin ämpärin vedellä. Teippiä olisin voinut laittaa reilummin, jotta osa reunoista ei olisi taittunut sisään päin veden jäätyessä. Kovasta pakkasesta huolimatta vesi olisi saanut jäätyä pari tuntia pidempään niin olisi saanut vahvempi reunaisen lyhdyn. Ämpäri kannattaa nostaa hetkeksi sisälle ennen kuin sen kääntää niin jää lähtee helpommin irti eikä ämpäri halkea. Mieheni tekikin lyhdyt loppuun ja kävi irrottamassa jään ämpäristä. Tämä kannattaa tietysti tehdä ulkona, koska ämpärissä on vielä vettä. Sitten lyhdyt paikoilleen ja kynttilä lyhtyyn palamaan. Seuraavaksi kokeilen myös värjätä jäälyhdyn. Mielestäni jäälyhdyt ovat kauniita kuvalla tai ilman. Harmi, kun kelit ei antanut myöden tehdä niitä myös jouluksi ja uudeksi vuodeksi.

Frozen -jäälyhty

Frozen -jäälyhty:
(pystyy soveltamaan tietysti mihin vain teemaan :) )
 
Niin monta ämpäriä, kun haluat lyhtyjä tehdä
Tulostettu ja irti leikattu kuva
Teippiä
Vettä
Pakkasta
 
Teippaa kuva ämpärin reunoihin kiinni mahdollisimman hyvin. Täytä ämpäri/kulho vedellä. Lyhdyn saa värjättyä laittamalla veteen vesiväriä tai elintarvikeväriä. Laita ulos jäätymään. Yli -20 asteen pakkasella lyhdystä tuli riittävän paksu, kun oli jäätymässä n. 10-11h. Ota ämpärit hetkeksi sisälle sulamaan (n. 15-30min) ja käy kääntämässä ämpäri pihalla. Lyhty paikoilleen ja kynttilä lyhdyn sisälle palamaan.
 

 
Helposti saa tehtyä itse kauniin ulkolyhdyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti