sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pihasuunnitelmat jatkuu..

Pitkän raapustelun ja luonnostelun jälkeen pihasuunnitelma saatiin lopulliseen muotoonsa. Luonnostelua tehtiin kotona miehen kanssa ja töissä työkavereiden kanssa. Suurimmat linjat, terassin läheisyyteen tulevat rakennelmat ja rakennukset, kun olimme suunnitelleet paikoilleen niin pyörähti pihasuunnittelija tontilla. Lyhyen keskustelun ja tontilla käynnin jälkeen pihasuunnittelija teki luonnoksen oman näkemyksensä pohjalta. Tärkeintä oli saada ideat kasvillisuuksien sijainneille, kaikki muu suunnitelmaan sisältyvä oli plussaa. Suunnitelman hintaan kuului koko pihan suunnitelma. Vaikka takapiha ja etupihan kasvillisuus oli se kriittisin paikka niin piirsi hän suunnitelman koko etupihaan. Etupihan suunnitelmaa en ole piirtänyt puhtaaksi, koska sen toteuttamisen voi jättää jollekin toiselle. Onpa suunnitelma olemassa.
 
Pihasuunnittelijan toimesta terassiin suunniteltiin tasoeroja ja asennus tulee vähän viistoon taloon nähden. Leikkimökki ja puuvarastokin löysi lopullisen paikkansa. Olimme niitä pyöritelleet tuollakin paikalla, mutta emme olisi itse päätyneet kuitenkaan tuohon ratkaisuun. Suunnittelija saikin hyvin yhdistettyä ne kokonaisuuteen polun avulla ja pienen pureskelun jälkeen se tuntui luontevalta ratkaisulta. Sokerina pohjalla mahdollinen pyöräkatos löysi paikkansa. Hienoisia muutoksia tein pihasuunnitelmaan, mutta suurimmat linjat on pysynyt paikoillaan. Projektin edetessä näkee paljonko muutoksia on tullut alkuperäiseen nähden.
 
 
Asemapiirros. Ei mittakaavassa.
Kaiken kaikkineen tunteja on kertynyt pelkästään luonnosteluun ja suunnitteluun reilusti. Ei voi liikaa painottaa kuinka tärkeää on antaa suunnittelulle aikaa. Pidän suunnittelua tärkeimpänä vaiheena, suunnitellaan sitten sisällä tai ulkona. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pitää todellakin paikkaansa. Hiukan ontumista sen suhteen itselläkin, mutta aina oppii.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti