torstai 1. kesäkuuta 2017

Suunnitteluassistentin oppisopimuskoulutus

Intohimoni tilojen tila- ja kalustesuunnitteluun sai minut etsimään mahdollisuuksia kouluttamaan itseäni lisää. Sisustussuunnittelijana tila-ja kalustesuunnittelun äärellä on jatkuvasti ja ajatus jatkokouluttautumisesta vain kasvoi työskentelyn myötä. Jouduin vähän tekemään taustatyöskentelyä siitä, mikä voisi olla mahdollinen koulutus ja opiskelumuoto. Tai itsestään selvyys oli, että kokopäivä opiskelijaksi minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä ja opiskelupaikka pitäisi löytyä läheltä. Löysin suunnitteluassistentin koulutuksen, josta nettisurffailujen jälkeen selvisi, että se olisi etsimäni. Miinuksena oli, että löytämäni koulut olivat kaukana tai niissä opiskeltiin vain teknisen puolen piirtämistä. Itse hain suuntautumista rakennuspiirtäjä puolelle. Suunnitteluassistentti on aiemmin ollut nimikkeeltään rakennuspiirtäjä, mutta nimike on vaihtunut, koska piirtäjien työnkuva on muuttunut siitä mitä se joskus on ollut.

Koulutusta etsiessäni selvisi, että se on mahdollista suorittaa esim. oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuspaikan löytäminen ei kuitenkaan ole mikään itsestään selvä asia. Uuden työntekijän palkkaaminen, ajankäyttö ja henkilöstöresurssit tulevat vastaan monessakin paikassa. Oppisopimuspaikan sain paikallisesta insinööritoimistosta. Olin aluksi muutaman kuukauden kokeilemassa ja harjoittelemassa millaista työtä rakennuspiirtäjän työ on. Sovimme työnantajan kanssa, että pääsen oppisopimuksella töihin. Tänään tuli vuosi täyteen, kun aloitin työt oppisopimuksella. Tästä mahdollisuudesta olen erittäin kiitollinen työnantajalleni.

Oppisopimusoppilaan opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti työpaikalla ja työpaikalla pitää olla nimetty koulutusvastaava. Suuntautumisalana minulla on arkkitehtisuunnittelu, joten koulutusvastaani on toimistomme rakennusarkkitehti. Parempaa opettajaa ei voisi toivoa. Tunnen olevani hyvissä käsissä ja voisin väittää, että olen oppinut huomattavasti enemmän kuin oppisin pelkästään koulunpenkillä istumalla. No, kyllä siellä koulunpenkilläkin on istuttu, vähän enemmänkin kuin alun perin ajattelimme. Koulutus on kuitenkin suunniteltu niin, että päällekkäisyyksiä ei tule. Koulussa opetetaan asioita, joita työpaikalla ei ole mahdollista opettaa ja päinvastoin.
 
 Arkkitehtisuunnittelun lisäksi opintoihin kuuluu tilasuunnittelu, korjausrakentaminen, 3D-mallinnus ja visualisointi. Mallintamisen suhteen olen asettanut itselleni korkeat tavoitteet ja mietinkin, että opiskeluaika ei taida niihin tavoitteisiin riittää. Tosin hyväksi mallintajaksi tullaan kovalla harjoittelulla, yritysten ja erehdysten kautta. Työpaikallani pääsen tekemään myös rakennesuunniteluun liittyviä piirustuksia, joka antaa tekemiselle erilaisen näkökulman. Oppii näkemään asioita laajemmin. Opiskeltavien asioiden lisäksi teen toimistolla myös sisustussuunnittelijan töitä.

Normaalisti koulutus kestää pari vuotta. Minulla alkaa olemaan opinnot siinä mallissa, että alan keskittymään näyttötöiden tekemiseen. Mahdollisuutena on, että saan tutkinnon suoritettua jo syksyn aikana. Kuitenkaan menemättä asioiden edelle, mutta näin ajatuksen tasolla :) Vaikka pitkälle pystyn lupakuvia piirtämään ja osittain suunnittelemaankin niin valmistuminenkaan ei anna minulle nimenkirjoitusoikeutta. Eli lupakuvia en voi senkään jälkeen allekirjoitella. Pääsääntöisen suunnittelun tekee rakennusarkkitehti ja työnkuvaani kuuluu piirtää annettujen ohjeiden mukaan.

Alla olevat kuvat ovat ensimmäiset, jotka harjoitusjaksollani piirsin. Ne ovat oman kotimme kuvat, jonka pohjakuvan alkujaan olen luonnostellut millimetri paperille. Työtehtävänä oli digitalisoida lupakuvat (piirtää sähköiseen muotoon) ja tehdä niihin tarvittavat päivitykset. Olihan niissä päiviteltävää ja lisää tulee koko ajan, mutta alla tämän hetken kuvat. Harjoituksen vuoksi piirsin toisen leikkauskuvan portaikosta, jota lupakuvissa ei ollut. Valitettavasti kuvat näyttää osin suttuisilta, kun oli pakko skaalata niitä pienemmäksi.
 
Pohjapiirros (ei mittakaavassa).


Leikkauskuvat (ei mittakaavassa).


Julkisivut (ei mittakaavassa).
 
Sen lisäksi, että saan tehdä haluamaani työtä niin isona plussana on hyvä työnantaja ja kiva työporukka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti