lauantai 4. kesäkuuta 2016

Muutoksia ilmassa

Blogi on ollut hyvin vaitonainen pidemmän aikaa. Sen lisäksi, että tietokone oli pari kuukautta poissa käytöstä niin syitä löytyy muitakin. Kun tekee töitä kahdessa.. tai kolmessakin paikassa. Niiden lisäksi pyörittää lapsiperhearkea niin jotenkin ei enää saa itsestään irti istuutua koneen ääreen bloggailemaan. Aiheita kirjoittamiseen olisi paljonkin, mutta ne vaativat aina oman panostuksensa.


Olen käynyt kevään ajan työharjoittelussa ja nyt aloitin samassa työpaikassa oppisopimuskoulutuksena suunnitteluassistentin ammattitutkinnon. Opintoihin kuulu kokoaikatyön lisäksi lähipäiväopiskelua, päivä- ja iltaopintoina. Sen lisäksi teen osa-aikatyötä ja harjoitan yritystoimintaa. Kiinnostus rakennusalaa kohtaan on vain kasvanut ja tutkinnon suorittaminen tukee myös sisustussuunnittelijan työtä. Nyt minulla on mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin parhaassa mahdollisessa oppimisympäristössä. Nähtäväksi jää miten saan koko paketin pidettyä koossa.


Sitä kun kaipaa uusia haasteita ja haluaa mennä kohti kaukaisempiakin tavoitteita niin nyt keskitytään niihin täydellä panoksella. Tyhjästä tähän tilanteeseen ei ole tultu vaan se on vaatinut askeleen ottamista taaksepäin, päättäväisyyttä omien haaveiden tavoitteluun ja vähän uhkarohkeuttakin. Tarkoituksena on selviytyä kaikesta paremmin kuin hyvin :) Bloggailun pariin palaan silloin tällöin, kun aikaa ja inspiraatiota kirjoitteluun riittää. Voi olla, että kurkistetaan myös opintoihin jossain vaiheessa.



Kaikille oikein hyvää kesää!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti