sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lasipurkkikynttilät


Sytykeruusuja tehdessä päätin samalla kokeilla kynttiläpurkkien tekemistä. Steariinia piti olla kuitenkin reilummin, että sytykkeet saisi hyvin upotettua. Näin sai hyvin hyödynnettyä steariinin kokonaan eikä sitä jäänyt purkin pohjalle kovettumaan. Alun perin oli tarkoitus tehdä kynttilät soijavahasta, mutta sitä ei paikallisista liikkeistä saanut eikä posti kulkenut niin piti tyytyä steariiniin. Kokeillaan soijavahaa toisella kertaa.
 
Kynttilät on tehty paksu pohjaisiin juomalaseihin. Sytykelanka on kiinnitetty teipillä lasin pohjaan keskelle. Sytykelanka on puristettu katkaistujen varrastikkujen väliin, jotta sytykelanka pysyy paikallaan. Steariini kaadetaan varovasti lasiin ja annetaan jäähtyä. Katkaistaan sytykelanka ja kynttilä on valmis :) 
 
 


Koristelin vielä lasit 3D-tarroilla, jotta niihin sai vähän bling blingiä. Niitähän voi koristella teippitarroilla, koristetarroilla yms. Vaihtoehtoisesti voi käyttää kuvioitua lasia. Kynttiläväriainetta käyttämällä voi tehdä värillisiä kynttilöitä, mutta ensin piti kokeilla valkoisia kynttilöitä.



Nämäkin kynttilät menevät myyjäispöytään, joten tein niistä pienet sellofaanipakkaukset. Siinä onkin valmis paketti lahjaksi annettavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti