Mitä sisustussuunnittelija tekee? Mitä
sisustussuunnitteluun sisältyy? Paljonko se maksaa? Yleisiä
kysymyksiä ja aiheita joita sisustussuunnittelijalta usein kysytään.
Tekstiä tulee sen verran enemmän, että jaan postauksen useampaan
jaksoon. Näistäkin vielä pintaraapaisu, mutta näillä pääsee hyvään alkuun.
Monella saattaa olla
sisustussuunnittelijan työstä mielikuva, että se on pelkkää
sohvatyynyjen ja esineiden paikalleen asettelua. Todellisuudessa
työhön sisältyy paljon muuta ja ollaan jo työn loppusuoralla, kun
päästään sohvatyynyjä asettelemaan. Toisena ääripäänä
saatetaan kuvitella, että suunnittelija päättää omin neuvoin
millaiset tapetit tai laatat tilaan laitetaan. Sisustussuunnittelijan
työnkuvaa ei voi kutistaa yhteen lauseeseen, joten haluankin avata
jokaista työhön liittyvää osa-aluetta hiukan enemmän. Asioita
avattu siltä pohjalta kuinka ne suunnittelijan työssä itse koen.
Sisustussuunnittelua voidaan hyödyntää
niin pienemmissä kuin suuremmissakin ongelmakohdissa. Kyseessä voi
olla esim. makuuhuoneen pintojen uusiminen, olohuoneen verhojen
suunnittelu tai koko asunnon sisustussuunnitelma tilasuunnittelusta
projektinhallintaan. Sisustussuunnittelijaan on hyvä olla yhteydessä
heti remontin tai rakentamisen suunnitteluvaiheessa. Silloin
suunnittelija pystyy vielä antamaan ehdotuksia ennen isompien
päätöksien lukkoon lyömistä. Sisustussuunnittelu lähtee
liikkeelle kartoituskäynnillä jolloin käydään läpi asiakkaan
toiveet, tarpeet, suunnittelutyön laajuus ja budjetti.
Suunnittelutyössä on tehtävänä löytää asiakkaan kotiin
sopivat ratkaisut ja asiakaslähtöisyys on työssä tärkeää.
Suunnittelutyö on yhteistyötä asiakkaan ja suunnittelijan välillä,
joten prosessin edetessä pidetään tiivistäkin yhteydenpitoa
asiakkaan kanssa.
Usein ajatellaan, että miksi
palkkaisin sisustussuunnittelijan? Osaanhan minä itsekin tapetit ja
laatat kotiini valita – säästänhän siinäkin. Todellisuudessa
sisustussuunnittelijan työn hinta voi mennä hukkaan yhdellä
virhevalinnalla. Remonttti- ja rakentamisprojekteissa on paljon
asioita huolehdittavana, joten suunnittelijaa käyttämällä voi
jakaa työtaakkaansa ja varmistua siitä, että valintoja tulee
mietittyä ammattilaisen avustuksella ja näin vältytään
virhevalinnoilta.
Tilasuunnittelu
Uudiskohteissa tilasuunnittelu antaa hyvän perustan kaikelle muulle suunnittelutyölle. Hyvin suunnitelluilla tilaratkaisuilla parannetaan tilojen käytettävyyttä, viihtyisyyttä ja mukavuutta - helpottaa arjen toimia. Ei kannata pitkittää yhteydenottoa suunnittelijaan, sillä varhaisessa vaiheessa pystytään vielä vaikuttamaan seinien, vesi- ja viemärivetojen, takan, liesituulettimen yms. paikkoihin. Unohtamatta ikkunoiden ja ovien sijoittelua sekä kokoja. Erityisesti ensirakentajille voi tulla ikäviä yllätyksiä, kun rakennuksen seinät ovat pystyssä. Silloin muutosten tekeminen on kallista tai mahdotonta.
Remonttikohteessa rakenteet ovat jo olemassa ja saattavat rajoittaa suurempia muutostöitä niitä haluaville. Remonttikohteessa tilasuunnittelua lähestytään eri näkökulmasta kuin uudiskohdetta ja ollaan yhteydessä rakennusalan ammattilaisten kanssa, jos suunnitelmissa on esim. kaataa seiniä. Remonttikohteissa voidaan miettiä ylimääräisiksi jääneiden huoneiden käyttötarkoituksia sekä keskittyä olemassa oleviin ongelmakohtiin arjen toiminnoissa.
Itselleni on äärimmäisen tärkeää, että arki sujuu toiminnoiltaan jouhevasti eikä sen vuoksi tarvitse hampaitaan kiristellä - kiristellään niitä sitten muiden asioiden vuoksi :) Aina joudutaan tekemään kompromisseja, on sitten kyse uudis- tai remonttikohteesta. Näissä punnitaan eri vaihtoehdot ja pyritään mahdollisimman hyvään lopputulokseen.

Erään koulutehtävän kalustettu ja väritetty pohjakuva. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti