Tänä vuonna kävimmekin ensimmäistä kertaa koko perheen voimin asuntomessuilla. Lapset jaksoivatkin hienosti kävellä koko messualueen läpi kertaakaan mistään valittamatta. Tähän mennessä asuntomessuilla kiertämisen tavoitteena on ollut sisussuunnitteluun liittyvät osa-alueet. Tällä kertaa sieltä piti poimia ideoita myös arkkitehtuurista ja pihoista. Siinä olikin iso pala purtavaksi, että olisi pystynyt kaiken näkemänsä rekisteröimään. Onneksi sai kameraan taltioitua kuvia muistin tueksi ja niitä kertyikin reilu viisisataa...
Messuille lähdettiin avoimin mielin ja tietoisesti olin jättänyt lukematta lehdet, blogit ym. missä olisi aihetta enemmän pengottu. Sisustuslehdestä tein pikaisen katsauksen kohteiden esittelystä. Halusin muodostaa itse omat mielipiteet kohteista sen perusteella mitä näen ja koen.
Mitä messuilta jäi mieleen? Paljon oli käytetty sisustuksessa mustaa, sisustusesineistä kokonaisiin mustaksi maalattuihin seiniin. Keittiökalusteissa oli paljon käytetty mustaa yhdistettynä puutasoihin -ja pintoihin. Puun käyttö muutenkin sisustuksen pintamateriaalina oli lisääntynyt. Enää ei ollut ainoastaan valkoista, mustaa ja harmaata vaan joissakin kohteissa oli kunnolla uskallettu käyttää värejä muuallakin kuin sisustusesineissä tai tekstiileissä. Valaistussuunnitteluun ja valaistusratkaisuihin oli panostettu aiempaa enemmän. Olen pidemmän aikaa sanonut, että kokolattiamatot tekevät paluun. Nyt tästä oli näyttöä muutamassakin messukohteessa, jossa kokolattiamattoa oli käytetty makuuhuoneissa ja kotiteatteritiloissa. Tästä päästäänkin aasin siltana lisääntyneeseen akustiikkalevyjen käyttöön myös yksityiskodeissa. Pihoissa oli paljon erilaisia oleskelutiloja ja rakennuksia eri käyttötarkoituksiin. Moderneille kodeille toi vastapainoa perinteisemmät kodit.
Yksi mieleenpainuvista kohteista oli Teijo Talojen ja Maanhongan Sydänkäpy. Sen lisäksi, että talo tuodaan täysin valmiina tontille niin minua kiehtoi sen toimiva pohjaratkaisu kompaktissa paketissa. Aivan loistava vaihtoehto omasta kodista haaveileville yksinasuville, pariskunnalle tai pienelle perheelle.
Sisustuksellisesti mieleen jäi Hartman kodin kaksi eri kohdetta, Ruutu ja Salmiakki. Kohteiden värimaailmat olivat hyvin harmonisia ja luonnonläheisiä. Kohteissa tunsi olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.
Omaa kroonista rakennuskuumetta ei ainakaan asuntomessuilla käynti helpottanut, päinvastoin, se paheni entisestään. Ellet vielä ole messuilla käynyt niin voin lämpimästi suositella. Lisää kuvia messuista luvassa, mutta täytyy niitä laittaa vähän pienemmissä erissä.